Terveys on asia, jota kaikki ihmiset arvostavat korkealle. Rahalla saa paljon, mutta terveyttä sillä ei saa, ja siksi omasta kunnostaan kannattaa oppia pitämään hyvää huolta jo lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien. Nykynuoret ovat tosin terveyden suhteen hyvin erilaisessa asemassa kuin vuosikymmenet, jotka viettivät nuoruutensa sodanjälkeisten vuosien Suomessa. Tässä artikkelissa kerromme, miten teknologia voi auttaa ihmisiä oman terveydentilan monitoroinnissa ja oman kunnon parantamisessa.

Miten teknologia voi auttaa ihmistä?

Äly on tullut lähes kaikkiin laitteisiin uuneista pesukoneisiin ja puhelimista televisioihin. Samaan aikaan myös terveydenhuollon ja toisaalta myös urheilun saralla on kehitelty teknologioita, jotka auttavat sekä terveydenhuollon että sairaanhoidon tehtävissä ja tietysti myös huippu-urheilun kehittämisessä. Nämä modernit teknologiat ovat viime vuosina tulleet myös tavallisten ihmisen ulottuville, ja siten lähes kaikilla on mahdollisuus päästä hyödyntämään arjessaan terveysteknologian huipputuotteita.

Monille tutuin terveyteen liittyvän teknologian tuote on kädessä komeileva askelmittari tai älykello, joka sisältää myös monia muita hyödyllisiä ominaisuuksia. Päivittäinen askelmäärä antaa osviittaa päivittäisestä aktiivisuustasosta ja energiankulutuksesta, mikä taas auttaa esimerkiksi ruokavalion suunnittelussa. Kellojen avulla on myös mahdollista pitää erityistä treenipäiväkirjaa, ja tällöin laite laskee automaattisesti myös treenin aikana kulutetun energian määrän. Henkilö voi määritellä omia tavoitteitaan, kuten päivittäisen askelmäärän tai viikoittaisen aktiivisten minuuttien määrän.

Jos oman kunnon monitorointi älylaitteiden avulla ei ole sinun juttusi, omia terveystietoja ja tuntemuksia terveydestä voi kirjata myös erityiseen terveyselämäkertaan, jonka voi halutessaan myös julkaista. Tutkimuskäytössä näiden elämäkertojen avulla voidaan koota yhteen arvokasta tietoa suomalaisten terveydentilasta ja elintavoista, jotka ovat yhteydessä moniin kansakunnankin tasolla esiintyviin sairauksiin.

Mitä teknologia maksaa?

Terveydenhuollon käyttöön tarkoitetut ammattilaislaitteet ovat luonnollisesti erittäin kalliita, mutta toisaalta yksityiseen käyttöön tarkoitettuja laitteita voi saada hyvinkin edullisesti, jopa muutamalla kymmenellä eurolla. Myös lapset voivat nauttia terveysteknologian tuotteista, kuten älykelloista, ja ehkä lisätä niiden avulla omaa päivittäistä aktiivisuuttaan. Jos lapset oppivat jo lapsuudessa kiinnittämään huomiota terveellisiin elämäntapoihin, pysyvät nämä tavat todennäköisesti mukana myös aikuisuuteen saakka. Tämä puolestaan lisää terveyttä sekä yksilön että koko kansakunnan tasolla.